
Pentti ja Hely Ruponen porkkanaviljelytoiminnan alkuvuosina pakkaamassa porkkanaa vanhassa navetassa.
Pentti ja Hely Ruponen aloittivat porkkananviljelyn olympiavuonna 1952. Pentti huomasi sen vuoden keväällä Maaseudun Tulevaisuudesta, että Helsingissä oli pula porkkanoista. Tämän innoittamana hän kylvi 5 – 10 aaria porkkanaa. ”Kun Helsingin Puutarhatuottajat perustettiin, lisäsin alan hehtaariin. Oli varmat markkinat, ja Puutarhatuottajien johtaja Väinö Liemola oli hyvä talousmies”, muistelee Pentti Ruponen. ”Näin eräänä kevättalvena, kuinka Italiasta tuli pestyä ja pakattua porkkanaa. Ehdotin, voisinko minäkin kokeilla”. ”Olin siten ensimmäisiä, jotka pussittivat porkkanaa Suomessa”, kertoo Pentti.
Pentti Ruponen on kotoisin Kannakselta, Antrean pitäjästä. Vuonna 1944 hän lähti sieltä 14-vuotiaana. Perhe asettui aluksi Hämeenlinnan Vanajaan. Lopulliseksi sijoituspaikaksi vuonna 1947 tuli Hausjärvi. Asuinrakennus tehtiin vuonna 1948 ja navetta 1951. Päärakennus on remontoitu 1998 Heikin perheen käyttöön, Pentti ja Hely asuvat uudisrakennuksessa viereisellä tontilla.